Vihaajat vihaa

Mitäs pellejä nämä nyt ovat?

Näin ajattelin 2000-luvun alussa kun kuulin ekoja kertoja Fintelligensin biisejä. Kaksi jannua, Elastinen ja Iso H, olivat saaneet ”kuningasidean” alkaa räpätä suomeksi. Kuuluin siihen megalomaaniseen enemmistöön, joka tunsi myötähäpeää näitä onnettomia lökäpöksyjä kohtaan. Viime viikonloppuna olin yksi niistä 80.000 ihmisestä, joka oli paikanpäällä todistamassa miten suomalainen räppäri täytti Helsingin Olympiastadionin. Kahdesti ja peräkkäisinä päivinä. Kukaan ei enää pitänyt Elastista pellenä. Ela oli yksi lukuisista kotimaisista artisteista, jotka olivat Cheekin mukana toteuttamassa tuota ihmettä. Ihmettä, jossa naurettava muuttuu hyväksytyksi.

Monesti uudet asiat käyvät läpi kolme vaihetta noustessaan tuntemattomasta ilmiöksi.

1. Ensin nauretaan

2. Sitten vastustetaan

3. Lopuksi hyväksytään

Näin kävi mm. kännyköille tai Facebookille. Moni nauroi 90-luvulla niille jupeille, jotka kantoivat puhelinta mukanaan. Kun tiiliskiven kokoiset ”matkapuhelimet” hieman yleistyivät, enemmistö vannoi, ettei itse ikinä hanki moista helvetinvekotinta. Tänäpäivänä on todella outoa jos joku ei omista kännykkää. Sama tapahtui Facebookille ja sama tapahtui suomiräpille. Radiokanavat Suomipop, Nova, YleX, Aalto, Voice, NRJ ja monet muut soittavat suomalaista räppiä pitkin päivää ilman, että kukaan kohottaa olkaansa. Suomalainen räppi on tullut vaiheeseen kolme ja se hyväksytään yleisesti. Siitä on tullut normaalia.

En käsittele tässä kirjoituksessa räppiä. En ota kantaa onko Cheek hyvä jätkä tai onko hänen musansa hyvää. Nämä ovat makuasioita ja niistä on aivan turha keskustella. Jotkut tykkää äideistä, toiset tyttäristä. Mikä minä olen sanomaan onko aurajuusto hyvää vai ei?

Se mitä tässä aiheessa ihannoin on JHT:n eli Jare Henrik Tiihosen alias Cheekin esimerkki unelman toteuttamisesta. 15 vuotta sitten Suomessa ei kuunneltu räppiä. Tai ainakaan suomenkielistä. Muutama nuori sälli sai idean ja alkoi rimmaamaan. Pikku hiljaa päättäväisyys, kova duuni ja raudan luja usko itseensä alkoi tuottaa hedelmää. Kriitikkoja, haistattelijoita, naurajia, vihaajia ja kaiken maailman ”tietäjiä” on varmasti ollut matkan varrella muutama enemmän kuin kannustajia. Silti jätkät jatkoivat. 80.000 ihmisen joukossa stadikalla oli ihmisiä vauvoista vaareihin. Oli 3-vuotiaita, 13-vuotiaita, 30-vuotiaita ja 63-vuotiaita. Jopa minä olin siellä. Viikonlopun spektaakkeli oli osoitus itseluottamuksen, lujan tahdon ja vankkumattoman päättäväisyyden voimasta. On todella rohkeaa tehdä jotain valtavirrasta poikkeavaa, mutta lopussa kiitos seisoo.

Vihaajat vihaa, meitsi vaan takas vilkuttaa, antaa niiden hiillostaa, ei vois vähempää kiinnostaa…
Ei oo aikaa kadehtia ketää, mielummin ihailen vaan jengin talenttia tehä.
Heikot ihmiset vihaa sitä mitä ne ei voi ymmärtää, suoraan sanottuna
mäkin oon täst hypestä vähän ymmällään.
Mä ymmärrän et sua syö, jos mä oisin vihaaja varmaan vihaisin mua myös.
Mut tajuuthan et oot meistä se joka itkee, älä pliis siis enempää nolaa itsees.

Itse olen omalla alallani törmännyt tähän lukemattomat kerrat.  Anonyymit ihmiset kirjoittavat paskaa asioista, joista eivät ole selvillä. Arvostelijoita riittää maailman kantamiin. Itselleni se kertoo enemmän arvostelijasta kuin arvostelun kohteesta. Tasapainoinen, itsensä kanssa sinut oleva ihminen ei arvostele muiden tekemisiä tai aikaansaamisia. Ei millään alalla, ei missään muodossa. Terve kritiikki tai rakentava palaute on aina tervetullutta, mutta valitettavasti tämän päivän ”nettikommentointi” yhdistää usein idiootit samaan foorumiin. Hyvänä esimerkkinä voi pitää vaikka Iltalehden otsikkoa: ”7-vuotias Severi sai jättihauen”. Kuvassa hymyileva, intoa puhkuva poika kannattelee lähes itsensä kokoista 8 kilon vonkaletta. Kommentit kuvan perässä ovat seuraavanlaisia. ”Tuo nyt ei ole jättihaukea nähnytkään!”, ”Onpa taas uutisointia Iltalehdeltä”, ”Onko Iltalehdeltä aiheet lopussa kun tällaisesta uutisoi?”, ”Itse nappaan noita paljailla käsillä harva se päivä”, ”Jättihauki my ass!!!”, ”hahahahahaha muka jättihauki???” Eikö voisi vain olla onnellinen pojan puolesta vai pönkittääkö nuo kommentit oikeasti kirjoittajien olematonta egoaan?

Menestyminen ei koskaan tule yksin. Oman unelman toteuttaminen ja tavoitteen saavuttaminen vaatii aina tien raivaamista. Tielle mahtuu monta ongelmaa, estettä ja negatiivista ruikuttajaa. On turha laittaa verkkoja veteen toivoen kalaa, mutta peläten verkkojen sotkeutumista. Mitä enemmän haluat kalaa, sitä useammat verkot pitää laittaa. Pitää olla kuitenkin valmis putsaamaan ne levästä ja solmuista. Cheekkiä, Elaa ja kumppaneita ei yksinkertaisesti kiinnostanut mitä muut heistä ajattelivat. Eikä kiinnosta vieläkään. Vihaajia, pelleksi kutsuvia riittää edelleen, mutta se parhaiten nauraa, joka viimeksi nauraa.

Jos sinulla on unelma, kirjoita se paperille. Toista tätä unelmaa itsellesi joka päivä. Oli se pieni tai suuri. Maailma on reilu palkanmaksaja. Se ei koskaan anna enempää kuin mitä siltä uskaltaa pyytää. Älä anna minkään tai kenenkään tulla sinun ja unelmasi väliin. Älä välitä puukottajista vaan ole heille kiitollinen. He tekevät sinusta entistä vahvemman. Ja muista, että luovuttaja ei koskaan voita. Kulje määrätietoisesti kohti unelmaasi. Askel askeleelta, pala palata. Jos voit päivän päätteksi katsoa peiliin ja todeta, että teit tänään jotain unelmasi eteen, hienoa. Olet taas askeleen lähempänä.

Mainokset

6 kommenttia artikkeliin ”Vihaajat vihaa

  1. Kiitos Olli kannanotosta!

    Siinä on paljon perää. En ole varma nyt, onko blogisi säännöissä linkittäminen kiellettyä, mutta oheinen artikkeli saattaa avata joillekin asiaa toisenlaisessa viitekehyksessä.

    http://vauhtipyörä.fi/blog/entapa-sosiaalisen-riskin-ottaminen-eripuraisuus-ja-kiireellisyys/

    Joka tapauksessa näkisin tärkeäksi päättäväisyyden lisäksi sen, että ei ole kuitenkaan tyhmän itsepäinen. Itsepäisyys selviää periaatteessa poikkeuksetta jälkiviisaana.

    Vaikka omaan asiaan tulee uskoa, on kuitenkin se kolikon toinen puoli. Kaikki ystävät, tuttavat ja stakeholderit eivät kritisoi ilkeyttään ja heidän kommenteissaan voi silti olla perää. Osa huutelee puskista asioista, joista eivät tiedä itse mitään. Ovat pöllineet jonkun repliikit ja asenteen. Huutelijoidenkin kommenteissa voi silti olla pohdittavaa.

    Sitten on näitä asiallisia kriitikoita ja heidän kanssaan kannattaisi käydä hyvähenkistä sparrausta jumittautumatta omaan uskomukseen 100% totuutena.

    Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus johtui pitkälti (erään dokumentin mukaan – annan linkin, jos joku haluaa perusteluita enemmän – ymmärrän lähdeviitteiden tärkeyden) erään ydinvoimalassa toimivan johtoasemassa olevan henkilön itsepäisyydestä. Hän ei siis kuunnellut alaisiaan, ko. asian asiantuntijoita ja näin reaktori ylikuumeni.

    Ei siis kannata yksioikoisesti olla yhden jutun takana, vaan tätä päivää on iteratiivinen lean-ajattelu. Validoidaan ja invalidoidaan yksittäisiä speksejä. Jos on sokea ja kuuro kaikelle muulle paitsi sille, mitä itse haluaa uskoa, on kuin teflonia, eikä mikään hyväkään näkemys tartu pohdittavaksi ja on vaarana ajaa karille.

    Eräs NWS-alalla aiemmin toiminut henkilö meni töihin erääseen IT-alan firmaan. Hän yritti saada johdolle läpi ajatusta, että lean-ajattelu pitäisi saada käyntiin. Kuinka kävikään? Itepäisyys oli pahaksi! Ohessa tarina.

    http://vauhtipyörä.fi/blog/loistava-tuote-jota-kukaan-ei-tarvitse/

    On tärkeää uskoa omaan juttuun, mutta samalla kohdata julmiakin tosiaioista silmästä silmään (viittaan Good to Great, Jim Collins – tulossa NBForumiin lokakuussa, Stockdalen paradoksi).

    Ei lappuja silmille ja korville. Kritiikin käsittely ei tarkoita sitä, että pitää luopua omasta plänistä.

    Toivottavasti Olli saat tammikuun kirjoitustahtia päälle. Tässäkin artikkelissasi on sopivaa tulokulmaa herättämään keskustelua ja ajatuksia. Tuskinpa tarkoitus kenenkään on 100% oikeassa ollakaan, vaan enemmänkin sparrailemassa ja ”totuutta etsimässä” miettien, mitä uutta voisin toisilta oppia.

    • Kiitos Juha. Joo ollut pieni tauko kirjoittelussa. Tämä kun ei ole vahvin osa-alueeni. Koitan saada uusia tekstejä pikkasen nopeammalla aikataululla. Terveiset Ouluun vaimolle ja muksuille 🙂

      • Lämmin kiitos Olli! Terkkuja takas perheelle saakka.

        Tykkäsin tuosta, kun sitaateissa oleva teksti sisentyi ja kappalejakoja oli sopivasti niin, että ne erottuivat.

        Minulle sopivat napakat kirjoitukset parhaiten. Kovin pitkiä jaaritteluita en jaksa lukea. 🙂

        Eiku uutta kirjoitusta tulille vaan!

    • Kiitos asiallisesta kommentistasi. Olen katsonut kyseisen dokumentin jo useita vuosia sitten. Toinen, joka jaksaa aina naurattaa on Ketosen ja Myllyrinteen sketsi verkostomarkkinoinnista 🙂

      Ainoa asia, jota hieman ihmettelin on se, että miten tuo Autobonus dokkari liittyy kirjoittamaani aiheeseen?

      Hyvää viikonloppua sinulle!

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s