Uutta oppimassa

Olen useasti kuullut kerrottavan miten ainutlaatuinen tapahtuma oman lapsen syntymä voi olla, mutta taas tuli todistettua, että mikäli ei jotain ole itse kokenut, ei sitä voi myöskään etukäteen kuvitella. Esikoisemme syntyi tasan viikko sitten 4.1.14 klo 4:02 ja pienokainen aloitti elämänsä aiheuttaen isälleen valtavat pelonsekaiset tunteet. Äidin supistusten yltyessä pienen sydämenlyönnit laskivat hälyttävästi ja synnytyssaliin hälytetty lääkäri päätti ottaa pojan maailmaan kiireellisellä leikkauksella. Itse seurasin vierestä täysin voimattomana kun lääkärit irottivat avovaimoani Tiinaa letkuista ja alkoivat kovalla sykkeellä työntää häntä kohti leikkaussalia. Olin siinä uskossa, että poikani ensitapaamiseen menisi vielä tunteja ja pelottavimman tilanteesta teki se, että minulle ei kukaan siinä tohinassa kerennyt kertoa mitä tapahtuu. Vasta kun huone oli täysin tyhjä, havahduin tilanteeseen ja juoksin sairaalan käytävälle, mutta ketään ei enää näkynyt. Siinä sitten tärisin peloissani yksin huoneessa ja ajatukset päässäni heittelehtivät ylös alas kuin pahinkin vuoristorata konsanaan. En voi kieltää, etteikö menetyksen pelko olisi ollut se kaikista kovin ja päällimmäisin tunne mielessäni. Yritin kuitenkin psyykata itseäni hokemalla puoliääneen, että kaikki menee hyvin, mutta lääkärin huutamat viimeiset sanat ”kiire, kiire!” kaikuivat mielessäni. Noin 40 pitkää minuuttia myöhemmin huoneen ovi avautui ja kätilö astui sisään pienen pieni nyytti käsillään. Kuulin vain sanat ”onnea isälle” ennen kuin tuo pikku pötkylä laskettiin käsivarsilleni. Tunne oli sanoin kuvaamattoman herkkä ja itkuhan siinä iskällä pääsi. Katsoin maailman söpöintä otusta suoraan silmiin ja sanoin ”hei”. Poika oli rauhallinen ja tyyni kuin järvenpinta kesäaamuna kun hän katseli minua pienillä silmillään. Kätilö kertoi, että Tiina oli nukutettu ja menisi 2-3 tuntia ennen kuin näemme hänet. Niinpä minun tehtäväkseni jäi pitää huolta tuosta 2820 grammaisesta ja 50 senttisestä pikkuriikkisestä ihmeestä.

IMG_1290

Nyt on ensimmäinen viikko vierähtänyt ja uusia asioita on opittu valtava määrä. En olisi aiemmin voinut kuvitellakaan miten siistiä on vaikka vauvan pyllyn pesu. Nyt sitä tavallaan konkreettisesti ymmärtää, että vastasyntynyt ei osaa käytännössä yhtään mitään. Kuten edellisessä tekstissäni kirjoitin uskomuksista ja toiseen ihmiseen vaikuttamisesta, on nyt meidän vanhempien tehtävä alkaa pikkuhiljaa syöttää sitä dataa poikamme kovalevylle, jonka uskomme olevan hänelle hyväksi. Ihan vielä tuo pieni kovalevy ei paljoa vastaanota, mutta jostain se on aloitettava. Siinä kun poikamme oppii joka päivä jotain uutta ja ihmeellistä elämästä, me vanhemmat opimme täysin uudenlaista vastuunottoa pojastamme.

Olen saanut jonkun verran palautteita eri aiheista kahden ensimmäisen blogikirjoitukseni jälkeen. Aion tästä eteenpäin esimerkiksi kirjoittaa hieman lyhyempiä tekstejä, jotta te lukijat ette pitkästyisi niin nopeasti. Palaute on ollut äärimmäisen postiivista ja sen määrä on yllättänyt minut täysin. Kun viime tekstissäni puhuin onnellisuudesta ja viittasin siinä sen yhteydestä rahaan, en tarkoittanut, että raha on missään määrin onnellisuuden perusta. Kirjoitus käsitteli uskomuksia ja yksi uskomus oli, että raha ei tuo onnea. En palaa tuohon aiheeseen, mutta haluan puhua vielä hetken onnellisuudesta. Uskon, että elämämme perimmäinen tarkoitus ja päämäärä on tulla onnelliseksi. Onnellisuus on valtava kokonaisuus, joka koostuu monista pienistä asioista. Jorvin sairaalan synnytysosastolla näin onnellisia ihmisiä niin asiakkaiden kuin henkilökunnankin joukossa. Siellä työskentelevillä ihmisillä on aika ainutlaatuinen työ vastasyntyneiden vauvojen parissa. He näkevät joka päivä pienokaisten ensi henkäsyt ja heistä näki selvästi sen, että he nauttivat työstään. Itse en tee työtä ja harjoita ammattiani rahan takia vaan nimen omaan sen takia, että raha ei aiheuttaisi ongelmia elämääni. Oma haaveeni on elämä, jossa minun ei tarvitsisi edes miettiä rahaa vaan voisin elää juuri sellaista elämää, joka olisi täynnä onnea ja saisin tehdä sellaisia asioita perheen ja läheisten kanssa mistä nautin.  Tällä hetkellä olen onnellisempi kuin koskaan enkä taatusti aio sitä kätkeä. Olen juuri tullut isäksi. Ensimmäistä kertaa ikinä.

Mainokset

Yksi kommentti artikkeliin ”Uutta oppimassa

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s